Article on other languages:

del.icio.us del.icio.us
Digg Digg
Furl Furl
Reddit Reddit
Rojo Rojo
Add to OnlyWire
Tämä artikkeli käsittelee vuorokaudenaikaa yö. on myös yhtye.


on se aika vuorokaudesta, jona paikka planeetan pinnalla on kääntynyt poispäin Auringosta niin, ettei Auringosta tuleva valo osu siihen. Joka hetki hiukan alle puolella Maapallosta on yö. Ilmakehä taittaa valoa niin, että osa siitä osuu maahan silloinkin, kun aurinko on jonkin verran horisontin alapuolella; tällöin on aamu- tai iltahämärä. Yöllä kosteutta kondensoituu esineisiin, sillä lämpö säteilee esineistä avaruuteen ja kosteus tiivistyy esineiden pinnalle.

Menneisyydessä yöllä on nukuttu, koska pimeässä on vaikea työskennellä. Tämä johtuu pitkälti siitä, että ihmisen tärkein aisti on päiväkäyttöön erikoistunut näkö. Kuun valo on auttanut hiukan. Tulen ja keinotekoisen valon myötä ihminen on saanut merkittävän suhteellisen edun ympäristöönsä nähden eloonjäännin ja pimeässä toimimisen kannalta. Vuorokausi vaihtuu yöllä.

Yö maagisena elementtinä

Yö yhdistetään usein vaaraan, koska varkaat ja vaaralliset eläimet voivat piiloutua pimeään. Siksi monet pelkäävät liikkua yöllä ulkona. Monet pelkäävät pimeää myös itsessään, ja tämä on yksi tavanomaisimpia fobioita. Pimeänpelkoa kutsutaan nyktofobiaksi. Taikausko sisältää ajatuksen, jonka mukaan taikuus ja taikurit ovat voimakkaimmillaan yöllä. Lisäksi vampyyrien ja ihmissusien uskotaan olevan aktiivisimmillaan yöaikaan.

Vain aikuisille tarkoitetut televisio-ohjelmat tulevat yöllä, koska silloin oletetaan lasten nukkuvan mikä toki yleensä pitää paikkansakin. Monet "dataavat" eli ovat tietokoneella yöllä, koska silloin saa olla rauhassa. Monet kirjailijat myös kirjoittavat yöllä saadakseen inspiraatiota.

Usein sanotaan vanhojen ihmisten kuolevan yöllä "suden hetkellä".

Yön määritelmä liikenteessä

Lentämiseen liittyvä yön ja päivän määritelmä: Yö (night) - Auringon laskun ja nousun välinen aika silloin kun valaisematonta kohdetta (savupiippua mastoa tms.) ei selvästi voida erottaa 8 km:n etäisyydeltä. Epävarmoissa tapauksissa katsotaan yön vallitsevan. Määrittely löytyy Ilmailulaitoksen julkaisemista lentosäännöistä (Ilmailumääräys OPS M1-1). Yön määrittelyllä on merkittävä rooli lentosääntöjen sisällössä.

Katso myös

More about Y%C3%B6: netimi yã, consulting eurosis netimi yã, bilgi consulting eurosis netimi yã,

This article is from Wikipedia. All text is available under the terms of the GNU Free Documentation License.