|
Article on other languages: |
vivendi sa on suuri ranskalainen media-alan yhtiö, joka toimii mm. musiikki-, televisio- ja elokuva-aloilla, kustannustoiminnassa, telekommunikaatiossa, internet-palveluissa ja tietokonepelien tuotannossa.
HistoriaYritys perustettiin vuonna 1853 vesihuoltoalan yrityksenä nimellä Compagnie Générale des Eaux (CGE). Yhtiö pysyi pääasiassa vesihuoltoalalla yli 100 vuotta aina 1970-luvulle lopulle saakka. Guy Dejouanyn tultua toimitusjohtajaksi vuonna 1976 yhtiö alkoi laajentua muille toimialoille. 1980-luvulla yhtiö laajensi toimintaansa jätehuoltoon, energiaan, kuljetuspalveluihin, rakennusalalle ja kiinteistöliiketoimintaan. 1990-luvulla yhtiön laajeni edelleen telekommunikaatio- ja media-aloille, erityisesti sen jälkeen, kun Jean-Marie Messier tuli toimitusjohtajaksi vuonna 1996. Vuonna 1998 yhtiön nimeksi muutettiin Vivendi. Seuraavana vuonna yhtiö myi rakennus- ja kiinteistöalan yksikkönsä ja jatkoi laajentumistaan yritysostoilla ja fuusioilla. Heinäkuussa 2000 Vivendi muodosti vesi-, jätehuolto- ja kuljetusalan yksiköistään Vivendi Environnement -nimisen yhtiön ja vei sen pörssiin Pariisissa ja New Yorkissa. Tämän yhtiön nimeksi tuli myöhemmin Veolia Environnement. Sen tytäryhtiönä toimii mm. Veolia Transport. Joulukuussa 2000 Vivendin media- ja telekommunikaatioalan yksiköt, Canal+ Group ja kanadalaisen Seagramin tuolloin omistama Universal Studios yhdistettiin Vivendi Universal -yhtiöksi. Vuonna 2002 Vivendi Universal ajautui suuriin taloudellisiin vaikeuksiin ja joutui myymään useita yksiköitään välttääkseen konkurssin. Yhtiö teki vuodelta 2002 Ranskan siihenastisen yrityshistorian suurimman tappion, 23,3 mrd. euroa. Jean-Marie Messier erosi ja hänen tilalleen tuli toimitusjohtajaksi Jean-Rene Fourtou. 2003 Vivendi Universal myi 80 % media-alan yksiköstään (Vivendi Universal Entertainment) yhdysvaltalaisen General Electricin omistamalle NBC-yhtiölle, minkä tuloksena syntyi nykyinen NBC Universal. Huhtikuussa 2006 Vivendi Universal muutti nimensä takaisin Vivendiksi. Heinäkuussa 2008 Vivendin tietokonepelejä tuottava yksikkö Vivendi Games yhdistyi Activision-peliyhtiön kanssa muodostaen Activision Blizzard -yhtiön. Viranomaiset ovat tutkineet Jean-Marie Messierin toimitusjohtajakauden aikana yhtiössä mahdollisesti tapahtunutta tappioiden peittelyä. [1] Vivendi-konsernin yrityksiä
AlaviitteetAiheesta muuallaAccor | Air France-KLM | Air Liquide | Alcatel-Lucent | Alstom | ArcelorMittal | AXA | BNP Paribas | Bouygues | Capgemini | Carrefour | Crédit Agricole | Danone | Dexia | EADS | EDF | Essilor | France Télécom | Gaz de France | L'Oréal | Lafarge | Lagardère | LVMH | Michelin | Pernod Ricard | PSA Peugeot Citroën | PPR | Renault | Saint-Gobain | sanofi-aventis | Schneider Electric | Société Générale | STMicroelectronics | Suez | Total | Unibail-Rodamco | Vallourec | Veolia Environnement | Vinci | Vivendi More about Vivendi: vivendi game, modus vivendi, vivendi universal game, ars vivendi, vivendi universal game store, game video vivendi, press release vivendi, vivendi sa, vivendi universal and stock, |
This article is from Wikipedia. All text is available under the terms of the GNU Free Documentation License.