Article on other languages:
| Serbiankuusi | ||||||||||||||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
 |
||||||||||||||||||||
| Tieteellinen luokittelu | ||||||||||||||||||||
|
||||||||||||||||||||
| Kaksiosainen nimi | ||||||||||||||||||||
| Picea omorika (Pančić) Purkyne |
||||||||||||||||||||
| Katso myös | ||||||||||||||||||||
 Serbiankuusi Wikispeciesissä |
Serbiankuusi (Picea omorika, serbiaksi: Панчићева оморика, Pančićeva omorika) kuuluu kuusiin ja mäntykasveihin. Serbiankuusi on Serbiasta kotoisin oleva, harvinainen Drina-joen varrella Länsi-Serbiassa ja Unkarissa lähellä Visegrádin kaupunkia kasvava puu. Luontaisella kasvualueellaan se kasvaa 1000-1500 metrin korkeudessa.
Alun perin serbiankuusen löysi serbialainen kasvitieteilijä Josif Pančić vuonna 1875 Tara-vuorelta läheltä Zaovinen kylää. Puu nimettiin löytäjänsä mukaan (kts. serbialainen nimi). Emanuel von Purkyne viimeisteli työn vuosia myöhemmin.
Serbiankuusi on keskikokoinen puu, kasvaen 20-35 metriä korkeaksi. Suomen olosuhteissa pituus jää noin 20 metriin. Latvus on paljon kapempi ja tiheämpi kuin metsäkuusella. Paksuja neulasia on runsaasti ja ne kasvavat tiiviisti. Pituutta neulasilla on 10-20 mm, ulkonäöltään ne ovat litteähköjä ja tylppäkärkisiä sekä usein hieman sinertäviä tai hopeita. Neulaset siirottavat sivuille ja yläviistoon. Kävyt ovat 4-7 senttimetrin pituisia, nuorena lähes tummia, mutta ne vaalenevat vanhetessaan. Serbiankuuselle erittäin koristeelliset kävyt ilmestyvät jo nuorena. Niiden käpysuomut ovat pyöreä- ja leveäkärkiset.
Serbiankuusi on yleinen myös luontaisen esiintymisalueensa ulkopuolella. Komean säännöllisen ja maahan asti ulottuvan latvuksensa ja runsaiden neulastensa ansiosta serbiankuusi on yleinen puutarhoissa. Kapea kasvutapa vie myös vähän tilaa. Pohjois-Euroopassa ja Yhdysvalloissa sitä kasvatetaan paljon, koska se menestyy suuressa maalaatujen kirjossa, happamasta savesta hiekkaiseen ja kuivaan maaperään. Serbiankuusi kestää myös hyvin kaupunkien ilmansaasteita.
Okakuusen (Picea pungens) ohella serbiankuusi on Suomessa käytetyimpiä koristekuusia, jotka menestyvät aina Oulun korkeudella asti. Ensimmäiset siemenet saatiin Suomeen vuonna 1906. Serbiankuusta kasvatetaan joulukuusiksi ja varsinkin Pohjois-Euroopassa paperin tuotantoon.