|
Article in other languages:
|
Rahoitus tutkii menetelmiä, joilla yksilöt, yritykset sekä organisaatiot järjestävät ja käyttävät rahallisia resurssejaan ottamalla huomioon toimintaansa liittyvät riskit. Termillä rahoitus voidaan tarkoittaa seuraavia toimintoja:
Rahoituksen teoriaRahoitusteorian mukaan mitä riskialttiimpi sijoituskohde on, sitä suurempi on tuoton odotusarvon oltava. Esimerkiksi osakesijoitukset ovat pääsääntöisesti riskialttiimpia kuin korkosijoitukset, joten niistä voidaan myös odottaa keskimäärin korkeampaa tuottoa. Vastaavasti pitkäaikaiset sijoitukset ovat lyhytaikaisia sijoituksia riskialttiimpia ja siten niiden voidaan myös odottaa tuottavan paremmin. On kuitenkin huomioitava, että korkeampi tuoton odotusarvo ei sinänsä takaa parempaa tuottoa, sillä riskialttiimmissa kohteissa volatiliteetti eli keskihajonta on suurempi, joten on mahdollista saada suuria tuottoja, mutta myös suuria tappioita. Rahoituksen opetus Suomen yliopistoissaRahoitusta voi opiskella pää- tai sivuaineena kauppatieteiden kandidaatin ja maisterin tutkintoa suoritettaessa. Rahoituksen opetus ja tutkimus jakaantuu pääosin yritysrahoitukseen keskittyvään ja rahoitusmarkkinoihin keskittyvään opetukseen ja tutkimukseen. Kauppatieteiden ylioppilaille rahoitus on yksi suosituimmista pääaineista, Helsingin kauppakorkeakoulussa se on suosituin pääaine ja samoin Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa. Rahoitusta voi opiskella pääaineena seuraavissa yliopistoissa:
Aiheesta muuallaKatso myösKirjallisuus
Questions for article: |
This article is from Wikipedia. All text is available under the terms of the GNU Free Documentation License.
IHS Europe: Infrared Heating Systems for Home and Business.