|
Article on other languages:
|
Anatomia (kreikaksi anatome, sanoista ana-temnein, leikata) tarkoittaa eläinten rakennetta ja erityisesti biologian alaa, oppia eliöiden rakenteesta. Oppia eläinten anatomiasta kutsutaan zootomiaksi, oppia kasvien anatomiasta fytotomiaksi ja ihmisen anatomia tutkii ihmisen rakennetta. Vertaileva anatomia taas vertailee eri eläinten sisäistä rakennetta selvittääkseen eri lajien välisiä sukulaisuussuhteita. Anatomia voidaan jakaa makroanatomiaan, joka tutkii esimerkiksi lihasten ja luiden rakenteita, sekä mikroanatomiaan, johon kuuluvat histologia ja sytologia. Anatomian tutkijasta käytetään nimitystä anatomi. Eräs varhaisimpia anatomeja oli Leonardo da Vinci, joka tutki ihmisen anatomiaa kaivamalla hautoja auki, yleensä omien taideteoksiensa (patsaat) luonnonmukaisuuden vuoksi. Anatomian tutkimusta länsimaissa vaikeutti pitkään uskonnon asenne kuolleiden ruumiiden leikkelyä kohtaan, josta syystä esimerkiksi keskiajalla uskottiin naisen kohdun olevan elimistössä ympäriinsä liikuskeleva pussi, joka vain loppuraskauden ajaksi ankkuroituu lantioon. Vasta valistuksen ajalla päästiin todella tutkimaan ihmisen anatomiaa pintaa syvemmältä eli dissekoimalla. Anatomiassa käytetään yleisesti eri rakenteiden sijainteja kuvaamaan latinasta johdettuja termejä:
Anatomiseksi asennoksi on määritelty sellainen asento, jossa henkilö seisoo selkä suorassa, jalat hieman harallaan, pää keskilinjassa, kädet hieman sivuilla kämmenpuoli eteenpäin ja sormet irrallaan toisistaan. Penis on anatomisessa asennossa erektiossa, toisin sanoen sen "yläpuoli" on sen dorsaalipuoli. Anatomian termistöön kuuluvat myös erilaisten liikkeiden ja asentojen termit:
More about Anatomia: anatomia del cuerpo humano, anatomia de grey, anatomia el cuerpo humano, anatomia cuerpo humano, anatomia y fisiologia, atlas de anatomia humana, atlas de anatomia, anatomia de grey torrent, anatomia del corazon, |
This article is from Wikipedia. All text is available under the terms of the GNU Free Documentation License.